maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannuspuuhia!

Innostuttiin porukalla maalaamaan kiviä Juhannuksena! Kivenmaalaukseen sopivat PlusColor-askartelumaalit. Muista lakata kivet jos laitat ne ulos!

Vinkki! Leppäkertun pilkkuja on helppo tehdä pumpulipuikon avulla. Oikeanpuoleisen leppiksen pilkut on tehty näin.

Kivistä voi maalata mitä vain. Tässä kihlattuni Jussin maalaama pingviini, joka koostuu kahdesta erillisestä kivestä. Jos laitat tälläisen taideteoksen ulos, liimaa kivet yhteen liuotinpohjaisella liimalla, jotta liimaus kestää ulkona.

Tehtiin myös tälläisiä ötököitä kummityttöni Iidan kanssa. Helmimassaa on muotoiltu kivien päälle. Silmät ja sarvet on upotettu märkään massaan. Vuorokauden kuluttua nämä olivat jo kosketuskuivia.

Helmimassaa myydään Sinellissä tälläisissä pakkauksissa. Helmimassan rakenne on miellyttävä, massa ei tartu käsiin ja sitä on mukava muovailla. Sillä voi päälystää mm. kiviä ja lasipurkkeja ja tietenkin siitä voi muovailla kaikkea mitä mielikuvitus tuo tullessaan.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Lastusatiiniruusuke hääauton koristeeksi


Minna Kymäläinen Ideaparkin Sinellistä tuli opastamaan meille ison lastusatiininauharuusukkeen tekoa. Ruusuke sopii hääauton tai hääpaikan koristeeksi.

Rusetin valmistukseen tarvitset: kartonkia (isoja arkkeja), lastusatiininauhaa, kuitusilkkinauhaa, kuumaliimaa.

Leikkaa ensin kartongista kaksi ympyrää, halkaisijaltaan n.30 cm.

Leikkaa lastusatiininauhasta (saatavana runsaasti eri värejä) 30 cm mittaisia pätkiä, n. 30 kpl:tta. Voit leikata lisää tarpeen mukaan.

Taivuta lastusatiininauhasta leikkaamasi nauhanpätkän päät ristiin päälekkäin ja liimaa kuumaliimalla lenkki kartonkiympyrän reunaan, siten että nauhan suppilopää jää n.5 cm reunan yli. Jatka näin koko uloin ympyrän kehä.

Tässä kuvassa tehdään jo toista kierrosta. Kiinnitä toinen kierros n. 5 cm sisemmäksi kuin ensimmäinen kierros.

Leikkaa kuitusilkkinauha kahtia ja tee siitä hieman lyhyempia pätkiä kuin lastusatiinista. Taivuta nauha samoin kuin edellä ja kiinnitä nauhoja 5 cm sisemmäksi kuin edellisellä kierroksella. Kuitusilkkikierros keventää rusettia.

Vuorottele lastusatiininauhalla ja kuitusilkillä kunnes rusetti on valmis. Jaa kaksi 30 cm lastusatiininauhaa kahteen tai kolmeen osaan (pituussuunnassa), kiharra ja liimaa rusetin keskelle.

Liimaa kiinnitysnauhat rusetin taakse ja liimaa toinen kartonkiympyrä paikoilleen. Ruusuke on suunniteltu kiinnitettäväksi auton konepellille, siten että kaksi ruusukkeesta lähtevää nauhaa kiinnitetään auton sivupeileihin ja yksi puskuriin.

Itse olemme suunnitelleet lastusatiininauhaa myös häidemme tienvarsiopasteisiin liehumaan...se lisää opasteiden näkyvyyttä.

Lastusatiininauha on yleisimmin käytetty materiaali hääautojen sekä juhlatilojen koristelussa. Se on synteettistä, helposti käsiteltävää ja sitä voi kätevästi jakaa kapeampiin suikaleisiin. Sinellin valikoimista löydät yli 30 värisävyä lastusatiininauhaa.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Askartelukaaos

Olen mukana eräässä kirjaprojektissa, joten kuuden hengen ruokapöytämme on ollut jo yli kuukauden ajan aikamoisen askartelukaaoksen vallassa. Big Shot on tuolla takana näkyvällä pöydällä jatkuvassa käyttövalmiudessa eikä kuvassa edes näy sivupöydällä olevat paperi- ja leimasinlaatikot. Tänään olen luvannut kuitenkin siivota pöydän, jotta päästäis joskus vaikka syömään ihan pöydän ääressä!

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kenkäkortit!

Tälläiset juhlavat kenkäkortit sopivat kesään! Tämän kengän on askarrellut Marja Sinellistä! Melkeimpä kaikenlaiset paperit sopivat "kenkämateriaaleiksi"...Kenkien koristelemiseen voit käyttää nauhoja, kukkasia, akryylitimantteja yms. Kengän sisälle on askarreltu tagi, johon voit laittaa onnittelut.

Kengän kaavan ja videoidun ohjeen löydät täältä!

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Ruusuja polttariporukalle!

Pistin ruusutehtaan pystyyn ja tein valkoiset ruusukorut kaikille, jotka osallistuvat polttareihini huomenna 12.6. Nyt jännityksellä odottamaan huomista!

Syntymäpäiväsankarille

Kiitos työkavereilleni muistamisesta! Tämän hauskan pulloetiketin ja -tagin on askarrellut Pia...näin siis pullonkin voi tuunata synttärisankarille passeliksi! Lahjakortilla voin hankkia yhden uuden terän Big Shot-kuvioleikkuriini!

Pullotagin sisällä oli runo:

Aikuinen nainen sä hetkestä nauti
ettei vaan lopu huikea vauhti.
Elämää ahmi, riemuitse olosta,
ilon anna pursuta joka kolosta!

Rakkaat Vauva-ajan Muistot...

Tämä oli BabyShower-lahja ystävälleni Marialle, jonka pikkuvauva ei ole vielä syntynyt. Kuten väreistä voimme päätellä aavistelemme, että siellä on tyttö tulossa. :-)

Pahvirasia on päälystetty Graphic 45-papereilla (Baby&Bride) ja liimakalvon avulla. Reunojen vanhentamiseen sopii esim. Distress Inkin Antique Linen.

Fiskarsin kuviokahvaleikkurilla leikattuihin sydämiin voi myöhemmin lisätä vauvan syntymäpäivän, nimen, syntymäpainon ja -pituuden...

Koristeena pitsiä, nappikoristeita, akryylitimantteja (helmiäinen), paperiruusuja, pikkuinen villatakki...yms...kaikkea ihkua!

Hääkaari

Variston Sinellin uudistuneessa Häät ja Juhlat -näyttelyssä on esillä Sagan ja Marjan askartelema hääkaari. Tälläinen kaari sopisi ehkä meidänkin häihin...toisi vähän juhlavuutta, koska meitä ei vihitä kirkossa.

Tälläisen hääkaaren valmistamiseen tarvitaan silkkiruusun terälehtiä (ruusunteko ohje löytyy blogistani, osiosta Silkkiterälehdistä), vihreää paperinarua, ja organza-kangasta. Toki erilaisia materiaalivaihtoehtoja löydät Sinellistä.

Nyt eikun metsästämään sopivaa kaarta...

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kivien maalausta

Tässä kivisaalis. Maalattavien kivien tulisi olla pyörähköjä ja mahdollisimman sileitä. Nyt kivet on pesty ja ne ovat kuivaneet eli ne ovat valmiita maalattaviksi.

Tässä tarvikkeita: kiviä, erilaisia siveltimiä ja PlusColor-askartelumaaleja sekä sanomalehti suojaamassa pöydänpintaa.

Pohjamaali kuivuu hetken aikaa. Tarvitset tietenkin myös reilun vesikupin. Muista vaihtaa vesi tarpeeksi usein ja pese sivellin huolellisesti heti käytön jälkeen.

Valmis fisu...keltaisten täplien maalaamiseen olen käyttänyt apuvälineenä pumpulipuikkoa.

Tässä valmistuu kivitalo. Maalien sekoittamiseen sopivan paletin saat aukileikatusta pestystä maitotölkistä (kuvassa oikealla).

Näköjään olen maalannut vähän omaa kättänikin. Jos maalia menee vaatteisiin - se täytyy huuhdella heti pois.

Valmis talo! Jos laitat maalaamasi kivet ulos, muista suojata ne lakalla.

Tässä Peppi-koira, väsynyt kivien etsijä!

Ruusujen tekoa

Opetin äidille viikonloppuna ruusujen valmistusta silkkiterälehdistä. Äitihän oli heti ihan mestari tässä hommassa. Itse poltin peukaloni kuumaliimaan. :-)

Tässä tarvikkeet: terälehtiä, kuumaliimaa, sakset ja sopivat alustat. Yhdestä 100 terälehden pussista tulee n. 4 ruusua, pussin hinta on 4,50. Yhteen ruusuun kuluu n.1 patruunan verran kuumaliimaa.

Tälläisistä ihanista kaksivärisistä terälehdistä valmistimme ruusuja morsiustyttöjen mekkoihin ja oman hääpukuni koristeeksi.

Tässä väsätään ruusun keskustaa.

Terälehtiä joutuu muotoilemaan sopivimmiksi.

Tässä viikonlopun satoa: vaalenpunainen, valkoinen, musta ja norsunluun värinen ruusu.